Monday, November 20, 2017

Lipaston maalaus ja muita vihreitä juttuja


Yleensä kutsumme kyläilemään noin 6 - 12 vierasta mutta isompien kutsujen sijaan päätettiin nyt kerran kutsua vain kaksi lounasvierasta, Mitra ja Noushin, seurustella ja syödä rauhassa. Mitra ehdotti että he tulevat jo aamupäivällä niin hän ehtii kunnon äidin tavoin kotiin lasten ja puolison luokse. Hyvä idea. Minäkin tykkäsin kun olen aamuihminen ja päiväihminen, en lainkaan ilta- enkä varsinkään yöihminen. Mikähän muuten tarkkaan ottaen on  "kyöpeli"? Sana yökyöpeli hypähti esiin aivojen onkaloista. Kyöpelinvuori - onko sillä tekemistä noitien kanssa? 

Pyöräytin taas kerran omenapiirakan, ja toisen pakastettavaksi. Suorakaiteen muotoista tosin on hiukan hankalampi pyöräyttää. Puoliso teki cannellonia, hänkin kaksi vuokaa. Suunnitelmallisuus säästää aikaa ja rahaa. 


Kävi niin kivasti että Fida mainosti 50% alea. Ehdotin siellä käyntiä, minkä teimmekin. Mitra löysi kassillisen edullisia joululahjoja ja Noushin vaatetta itselleen. Minä ostin kivan Halloween-esineen ja oranssin kynttilän. 


Meillä ei itse asiassa ollut yhtään Halloween-rekvisiittaa. On tullut heitettyä vanhat kurpitsajutut menemään. Tavaraan kyllästyy lopulta kun se nuhjaantuu, kolhiintuu, haalistuu. 


Tarjoilut maistuivat vieraille. Kehut eivät olleet pelkkää kohteliaisuutta. Sen tiesi varmaksi siitä että he ottivat lisääkin ja meiltä pyydettiin reseptit. 


Meillä on noita Ikean vihreitä kahvikuppeja neljä. Menivät siis tasan. Kaksi olen ostanut Malmin Fidasta ja toiset kaksi Itiksen Fidasta. Varmaan ostan lisää jos näen niitä vielä kirpparilla. Tämän opin iranilaisilta vierailtamme: Kirppari on persiaksi "toisen käden kauppa"; däst dovvomi. i-pääte viittaa liikkeeseen. (Vertaa englannin kielen "second hand" = käytetty.) 


Ilo esitellä viimeisintä luomustamme, vihreää lipastoa. Minä valitsin värisävyn ja ehdotin että jätetään nupit ja muutama muu puuosa maalaamatta. Puoliso haki maalin Bauhausista ja otti telan esiin; fantastinen tulos. Kilvan ihailemme sitä ja kehumme. Samalla sävyllä maalasimme vuosi sitten pienen seinävitriinimme.

Eilinen, sunnuntai oli meillä kotona työntäyteinen. Innostuimme sumplimaan kirjahyllyjä. Jo viime vuonna saimme vietyä hyllymetreittäin kirjoja pois lahjoituksina ja muutama kirjahylly tuttavaperheisiin. Nyt veimme osia kirjahyllyistä kellariin ja järjestelimme muita osia paremmin. Erityisen hyvä on päästä eroon pölyttyvistä avohyllyistä, köh köh. Nyt meillä on molemmilla kirjahyllyjä työhuoneissamme ja olohuoneessa on jonkin verran kahdella seinällä nurkassa. 

Nykysisustus ei taida suosia kirjahyllyjä olohuoneissa. Onko teillä paljon kirjahyllyjä? Missä huoneissa? Avonaisia vai kirjakaappimallisia? Lasiovellisia vai muita? Jos käytte paljon kirjastossa, missä säilytätte lainakirjoja? Kyselee tämä kirjatoukka 📗📚📙 Kivaa uutukaista viikkoa ! 

Thursday, November 16, 2017

Hurme - Pelliccioni, Peukalon käsikirja


Teos: Peukalon käsikirja, Tietoa lapsille vanhenemisesta
Tekijät: Vuokko Hurme, Sanna Pelliccioni
Kustantaja: Aula Co (2017)
Sivuja: 32
Korkeus: 27 cm
Yleisvaikutelma: Hauska ja hyödyllinen
Oma kappaleeni: Yllätyslahja kustantajalta ♥️

Onpa mukava kirja luettavaksi. Olemme kaikki jonkun ikäisiä ja tunnemme eri ikäisiä ihmisiä. Mikä on nuori? Mikä on vanha? Näitä on  kiinnostavaa tuumailla. Kirjan kannessa lukee että tässä on tietoa lapsille. Lukutaitoiset lapset voivat lukea itse tai aikuinen voi lukea teoksen jotta saa kiinnekohtia siihen miten puhua lapsen kanssa aiheesta. Kirjaa voi myös lukea lapselle, vaikka iltalukemiseksi. 

Piirretty peukalohahmo virittelee keskustelua lasten ja vanhempien välille. Sivuille on laitettu tekstin lomaan kiinnostavia pikkutietoja, kuten että jotkus eläinlajit, kuten alligaattorit ja hait, eivät ikäänny. 

Voi että olisi hyvä käsikirja eskarin tai peruskoulun tunneille. Aloittaisin opettajana ehkä näin: "Käsi ylös kenellä on yksi isoäiti tai kaksi?" "Entä isoisä?" 

"Pitkään eläneitä ihmisiä kutsutaan esimerkiksi vanhuksiksi, ikääntyneiksi, ikääntyviksi, iäkkäiksi, ikäihmisiksi, senioreiksi tai eläkeläisiksi... Loukkaavia termejä ovat vaikkapa ryppykasa, kääkkä..." Hei, hetkinen, eräs tuttuni rakastaa sitä että häntä kutsutaan kääkäksi. Heh heh, se alkoi kun lapsenlapsi opetteli puhumaan ja yritti sanoa grandad - tuttuni on australialainen Douglas, naimisissa suomalaisen Tuulan kanssa. Lapsi sanoi kääkkä ja siitä pitäen grandad oli kääkkä. Erityinen lempinimi, jolla on tarina. Ulkopuolinen saattaa hätkähtää kun kuulee. 


Pikkuisen lisäisin tuohon eläkeasiaan: Maksan itse tuloistani sekä veroja että eläkerahoja, kuten monet muutkin. Hieno systeemi ja vanhuudenturva, jota ei kannata pitää itsestäänselvyytenä.

Peukalon käsikirjan alussa esitellään sukupuu, sitten kerrotaan kehon vanhenemisesta, haastatellaan vanhusta (kivan havainnollista kertomaa), puhutaan työiän loppumisesta, kerrotaan leskeydestä ja kuolemasta. Viimeisellä sivulla kysytään mikä vanhenemisessa on mukavaa. Siitä on saatu ihana loppukevennys ja huipennus kirjaan. 


Lukijoille selitetään termejä; leski, vainaja, perintö, testamentti... Tämä oli mieleenpainuva juttu: Leskenlehti on kai saanut nimensä siitä että kukat tulevat ensin ja lakastuvat, sitten vasta lehdet. Niillä ei siis ole seuraa toisistaan. Perinnön kohdalla on piirroksin kuvattu esimerkkejä omaisuudesta, ja sivun alalaidassa on sympaattisesti esitetty vihreä peili jonka isomummeli jätti Liinalle ja josta kuvaansa katsoessaan Liina voi muistella mummoaan. 

Oma isoäitini kuoli 99-vuotiaana. Hän ehti olla kauan elämässäni. Minulla on hänestä muistoesineenä muun muassa kameesormus, ihanan vanhanaikainen. Onko teillä rakkaita isovanhemmilta perittyjä muistoesineitä?

Tällaisia kirjoja ja keskusteluja kaivataan. Onnekkaita ovat ne lapset ja ne isovanhemmat jotka saavat viettää aikaa yhdessä. Kiitos isoäidilleni Evalle monista antoisista hetkistä. Niitä kelpaa muistella.  

Kirjan paras anti mielestäni: Puhuttiin vanhenemisen hyvistä puolista. Mitkä teidän mielestänne ovat hyviä asioita ikääntymisessä? 

Kirjasta lisää tietoja täältä: ADLIBRIS.  



Monday, November 13, 2017

Sinikka Nopola - Tiina Nopola, Jouluvintiö


Teos: Jouluvintiö (Kuuluu sarjaan Heinähattu ja Vilttitossu)
Tekijät: Sinikka Nopola, Tiina Nopola
Kuvittaja: Salla Savolainen
Kustantaja: Tammi (2017)
Laji: Humoristinen lastenromaani
Sivuja: 77
Yleisvaikutelma: Aitoa Nopolaa

Taattua laatua Nopola-huumorin ystäville, Salla Savolaisen  kaakkuvan keikkuvan kenoperspektiivisen kuvituksen kera. Siskokset Heinähattu ja Vilttitossu kansikuvassa, toinen rauhallisen kiltti, toinen aikamoinen vintiö. Olen aikaisemmin esitellyt heitä ainakin tässä postissani: Heinähattu ja Vilttitossu runoilijoina.

Täältä lisätietoja: ADLIBRIS.



Idyllisen kaunis näkymä aukeaa heti kun kirjan avaa. Idylli on kuitenkin kaukana Vilttitossu-Villikon arjesta. Tästä lähdetään: Vilttitossu tyttönen pistää kaiken tarmonsa joululahjoihin, toisin sanoen siihen miten saisi mahdollisimman paljon lahjoja, ja sitä tarmoa sitten riittääkin. Ensin hän naamioituu köyhäksi ja ripustaa kaulaansa pahvikyltin: KÖYHÄ LASPI. ANNA HETI LELUJA. Juoni tuo hänelle pari käytettyä lelua ja vanhat villasukat. Pöh sentään.



Seuraavana päivänä hän huomaa että laulajille annetaan rahaa. "Arkihuolesi kaikki heitä" Mitä, laulavatko ne "Karkkihuolesi kaikki heitä?"  


Vilttitossu ryhtyy sitten laulamaan omaa karkkiversiotaan mutta kuinkas käy? Vanha mummo tulee paikalle ja yhtyy lauluun, komeasti, ja ohikulkijat palkitsevat hänet kolikoin. Pieleen meni sekin hanke.   

Pian Vilttitossu kuulee siskonsa Heinähatun ahkeruutta kehuttavan: -

"Heinähattu, sinä saat varmasti paljon lahjoja kun olet niin kiltti ja ahkera." 

-"En minä tarvitse paljoa, Heinähattu vastasi vienolla äänellä."

- "Heinähatulla on hieno luonne. Hän ei vaadi itselleen mitään, äiti kiitteli." 

- "Sellaisille käy elämässä hyvin, sanoi Halise. Sellaisia lapsia muistaa joulupukkikin." 

Vilttitossu kuunteli hämmästyneenä. Olenhan minäkin aika kiltti. Mutta pitäisikö olla vielä kiltimpi? Mitä kaikkea kiltti lapsi oikein tekee? 

Ja tästä alkavat ihmeitten ajat. Vilttitossu auttaa ja palvelee muita väsymättä, siivoaa, esiintyy kaikin puolin vaatimattomana ja pyyteettömänä. Jokohan tämä taktikointi tuottaa tuloksia isojen lahjapinojen muodossa? Lukija ehkä pohtii löytääkö tyttö lopulta joulun oikean hengen, antamisen ilon ja sen sellaisen. (Mitäs luulette?)


Tapaamme taas Alibullenin neidit ja kaksi konstaapelia; Rillirousku ja Isonapa. (Hah hah, mitkä nimet.) Kahvihetken jälkeen Vilttitossu pyyhkii Isonavan suupielet. Palvelunhalu alkaa saada sellaiset mittasuhteet että ei tiedä nauraisiko vai kauhistelisiko.

Tontut kurkkivat ikkunoista kuka on kiltti ja kuka tuhma. Kiltit saavat lahjoja. Hui kamalaa mitä paineita Vilttitossun harteille kasaantuu. Tätäkös se joulustressi on? 


Tarinan edetessä  alkaa ilmaan piirtyä läpileikkaus suomalaisesta joulusta. On se kaikkineen aika metka ilmiö. Olen kerännyt joululukemistoa pieneksi käsikirjastoksi itselleni. Osa keräämistäni kirjoista ja lehdistä ilahduttaa kauneudellaan ja rauhallisuudellaan, osa tunnelmallisuudellaan. Jouluvintiö naurattaa hervottomasti, mutta pistää kyllä myös ajattelemaan millaisia jouluja on olemassa, millaisia odotuksia, pelkoja ja toiveita lapsilla on, ja millaiset lapsuuden joulumuistot meissä kaikissa jäävät lopulta elämään. Aina tilaisuuden tullen sanon lapsitutuille että ei kukaan oleta että lapset pystyisivät olemaan kilttejä koko ajan. 

Kiltteyttä punnitaan joulupöydässäkin. Kiltit syövät mukisematta sillin, perunalaatikon ja lipeäkalan ja sitten heidät palkitaan jälkiruuilla;  luumukiisselillä, kermavaahdolla, taatelikakulla ja pipareilla. 

Jouluvintiö-kirjan kansien väliin mahtuu vauhtia ja tapahtumien käänteitä, huumoria, hämmästelyä, hevostelua... joulutappelukin, missä lahjapaperit repeilevät ja muoviastiat lentelevät; Vilttitossu karjuu ja Heinähattu kiljuu. Ylikilttinä esiintyneen pitäisi omien laskujensa mukaan saada enemmän lahjoja kuin siskonsa. Kun he saavatkin saman määrän, raivo repeää. 

Poliisisetä auttaa. Konstaapeli Isonavan kanssa jutustelu palauttaa Vilttitossun suhteellisuudentajun. Tähtien tuikkeessa on hyvä pohtia  asioita uudelta kantilta. Lukijassakin herää mietteitä.

*****

Taidan lukea kirjan uudelleen jouluna. 

Oletteko keränneet itsellenne joululukemistoa?  

Jouluista lukemista tai muuten vaan lukemista jouluksi?

Thursday, November 09, 2017

Säästöä, kömmähdyksiä ja joulukalenteri


Yksi suosikkipiiraistani on kannellinen, sen kansi vaan on mielestäni aavistuksen verran liian paksu. Ilokseni keksin siihen ratkaisun. Pistin taikinan kahden osan sijaan kolmeen osaan ja käytin sen kolmannen osan muuhun juttuun; kokeilin nimittäin hiljattain keikauskakun reseptiä, jonka pohja osoittautui pieneksi pettymykseksi. Se oli liian kova. Aloin silloin ajatella miten ihana taikina kannellisessa piiraassani on ja jospa kokeilisin sitä. 


Tein sitten samalla kertaa sekä keikauskakun että kannellisen omena-mustikka-piirakan. Vähän jäi tällä yrittämällä snadiksi tuo kansi, mutta tyytyväisinä söimme mehukasta piirasta. Taikina on helppo valmistaa, helppo kaulita ja on hyvänmakuinen. Täytteeksi voi laittaa persikkaa tai päärynää säilykkeenä, tuoreita tai kypsennettyjä omenoita ja/tai marjoja. 


Vedän ensi lauantaina yhden keskusteluryhmän. Valitsin aiheeksi "Miten saan rahat riittämään?" ja "Mitä säästöniksejä teillä on muille jaettaviksi?" Possukukkaro on peräisin netin vaihtokirppikseltä. Sieltä tuli aikanaan vaihdettua yhtä jos toistakin. Hyvä säästöidea sekin. 


Tässäkin olisivat säästöniksit olleet tarpeen. Huomasin että olen jossain vaiheessa ostanut melkein saman kirjan kahteen kertaan. Eikä ollut edes eka kerta, eikä rajoitu pelkästään kirjoihin. Ostimme alkukesästä ristikkolehdet, jotka meillä jo oli. Eipä hätää, ratkoimme ne samat ristikot syksyllä, emmekä melkein ollenkaan muistaneet ratkoneemme ne aikaisemmin. Hah hah. Onko teille sattunut mitään vastaavaa kömmähdystä? Siis että olette ostaneet samaa kahteen kertaan?


Sydänliitto lähetti joulukalenterin ajoissa. Hyvä niin. Aion lähettää sen pienelle sukulaiselleni Mimmille. Ei kannata paljon ennen joulukuuta lähettää, jotta joulunodotuksen lisäksi ei seuraa hermostuttavaa joulunodotuksen odotusta. Ainakin annetaan isänpäivätouhujen mennä ohi ensin ja se seuraava viikkokin. 

Sympaattisesti piirretyt kuvat ja perinteiset Suomi-aiheet. Eläimiä, joulukuusi, satua, metsää... Lumiukko oli viime vuonna Mimmin erityisessä suosiossa. Kiva että se on kuvassa mukana, ja tietysti joulupukki ja lahjat. Minusta joulun parhaita puolia on kun voi ilahduttaa lapsia. Siitä ilahtuu itsekin. Taidanpa vielä väsätä pahvisen lumiukon Mimmille lähetettäväksi. Menee samassa kirjekuoressa eikä edes maksa mitään. Säästöaihe mielessä ! 

Monday, November 06, 2017

Kaunista Kaisaniemessä


Marraskuiset näkymät.


Upeat uhkaavat pilvet.


Maisema oli ihmeellisen värinen.
Näkyi lenkkeilijöitä, 
pari moottoriveneilijää,
koiran ulkoiluttajia, onkijoita,
ihmisiä matkalla jonnekin.


Kaunista.


Strutsi katselee tähystyspaikalta.


Takaisin tullessa pimeää.
Helsinki iltavalaistuksessa.

Friday, November 03, 2017

Arpajaisvoitto Päden pajassa


Blogikaveri järjesti arpajaiset blogissaan joku aika sitten. Päden paja: LINKKI. Se on valoisa, viihtyisä, hyvänmielen blogi, jossa joukolla aina ihailemme bloggarin kätten töitä. Joskus hän on loihtinut kotinsa sisustukseen sopivia valaisimia, joskus kerännyt käpyjä luonnosta, kerran hän oli virkannut hauskoja koreja... Mitähän kivaa taas seuraavaksi?

Osallistuin arpajaisiin yhdellä arvalla kun olen Päden blogin lukija, mutta en olisi uskonut voittavani.  Osallistuvia kommentteja taisi kaikkiaan olla lähelle kaksi sataa, ja jotkut osallistuivat kolmella arvalla. Mutta niin vaan onni potkaisi minua 🌹 Hihhei. 

Keskiviikkona sain ilmoituksen nettipostiin että paketti on noudettavissa. Ja mikä paketti ! Yltäkylläinen, ylellinen ja ystävällinen, lämpimin ajatuksin koostettu ❤️ Puolison kanssa sitä yhdessä tutkittiin. Vieläkään en oikein usko että noin hienon palkinnon Onnetar minulle arpoi. (Se oli Päden mies joka arvan nosti 😀 


Paketista paljastui kauniita kynttilöitä, muistilehtiö, kirja, servettejä, suussasulavaa saksalaista jääcappuccinosuklaata, syksyiset puolukat saatekortissa. 


Tuota kakkukirjaa aion selata ensi tilassa. Kutsuvan ihana ❤️

Tänä iltana korkataan appelsiinintuoksuiset tuikkukynttilät. Yksimielinen valinta. Appelsiini sopii meidän olohuoneen keltaisiin ja oransseihin väreihin. 🍊


K i i t o s r u n o

Kaunis paketti kädessä
ajatukset Pädessä
Päde, Päde,
oot päivänsäde 😀


Wednesday, November 01, 2017

Riikka Jäntti, Pikku hiiren joulu


Teos: Pikku hiiren joulu
Tekijä: Riikka Jäntti
Kustantaja: Tammi (2017)
Sivuja: 42
Paino: 230 g
Korkeus: 19 cm
Yleisvaikutelma: Suloinen 



Marraskuu alkaa ja hiiripienokainen näkee kaupoissa joulukoristeita. Hiiru alkaa kysellä äidiltä joko on joulu. Ihanan kärsivällinen äiti vastaa samaan kysymykseen joka päivä. Hissukkaista hiiritouhua. Kirjan värityskin näyttää vaatimattoman hiiriystävälliseltä. Riikka Jäntti on sekä kertonut että kuvittanut tämän söötin teoksen, pieneen käteen sopivan, vajaat 19 cm korkean.

Kuun lopussa hiirulaisemme saa joulukalenterin ja haluaisi heti avata kaikki luukut, vaan eihän se käy päinsä. Homman nimi on että säännöstellään ja nautitaan joka päivä yhden luukun kuvasta, pulleasta kissasta, lumiukosta, punatulkusta. Harjoitetaan malttia ja kohtuullisuutta. Nautitaan vähän kerrallaan. Jonain päivänä leivotaan pipareita. Päivät lyhenevät, ja pian on hiiren palatessa tarhasta kotiin jo pimeää. Se tietää sitä että joulu lähestyy.  


Hiiri-isää ei tarinassa esiinny. Äidin kanssa valitaan torilta joulukuusi, joka viedään kotiin kun ollaan ensin päivitelty kallista hintaa. Vihdoin pienen hiiren odotus palkitaan. Koittaa jouluaatto. Kuusi koristellaan, pukeudutaan punaisiin, äiti laittaa jouluruuat, mummihiiri ja ukkihiiri tulevat juhlanviettoon. 

Tarinassa vallitsee miellyttävän rauhallinen tunnelma. Odottaminen on hiirilapselle vaikeaa, mihin pienet lukijat samaistuvat. Ehkä he panevat merkille hiirien juhlan vähäeleisyyden. Pikku Hiiru saa kolme joululahjaa; leikkiauton, rakennuspalikoita ja soivan kirjan. Hän leikkii niillä kunnes nukahtaa onnellisena. 

Jouluja on monenlaisia. Minusta tässä kertomuksessa, ja myös kirjan ulkoasussa, on oikeanlainen ote. Ei silmille hyppäävää technicoloria, ei räväkkää volyymia ja vauhtia, ei ähkyä ja yltäkylläisyyttä. Perheen yhdessäoloa, hyvää ruokaa ja koristeltu kuusi. Joulurauhaa. Perinteinen ja ajaton tuntu.

Joulun odotus on lapsille iso juttu. Muistan sen jo omasta lapsuudestani ja näen sen läheisten lapsissa. Juuri tällaisia leppoisia hyvän mielen joulukirjoja tarvitaan. Lapsille voi kerätä pienen joulukirjaston antamalla aina joululahjaksi yhden kivan teoksen. Joulukirjasto antaa puhtia siihen pitkään odotukseenkin aatonaattona ja aattona. Minulla on serkun tyttö joka täyttää joulun tienoilla kolme. Hiirikirja Rita-tädiltä ( = minulta ) on hänelle juuri sopiva.



Samalta tekijältä on olemassa pari muutakin Hiiru-kirja. Käykäämme katsomassa täältä: ADLIBRIS

Tämä viehättävä pieni kirja on iso juttu. ❤️

Joulun odotus on alkanut.