Wednesday, September 20, 2017

Arne Dahl, Rajamaat


Kirjailija: Arne Dahl
Teos: Rajamaat (2017)
Kustantaja: Into Kustannus
Alkuperäisteos: Utmarker
Suomentaja: Kari Koski
Sivumäärä: 357
Oma kappaleeni: Lahja kustantajalta. Kiitos.

Tilattavissa esimerkiksi täältä: Adlibris.


Nyt olen vihdoin lukenut yhden kohutuista ja kehutuista Arne Dahlin rikosromaaneista. Ylistys on ansaittua. Lukeminen oli vaativaa; vuoroin ihailin kirjailijan tietoja ja taitoja, vuoroin eläydyin tarinaan peläten, jännittäen tai ihmetellen... yhdessä kohdassa totesin että nyt en tiedä enää mistään mitään... sitten juttu taas hiukan selkiytyi. Case ei täysin closed lopussa, vaan jäi osin avoimeksi, eli saanemme jatkoa. Riittävän closed kuitenkin: saatoin hengähtää helpotuksesta huomatessani että tarinan päätös oli paljon parempi kuin olin pelännyt. Uhreja pelastettiin. Välillä tuntui kuin minua(kin) olisi vedetty mankelin läpi mutta lopputuloksena otsaryppyni silisivät. 


Erittäin hyvä suomennos, mikä vielä erikseen mainittakoon. Köpelöt käännökset ovat yhtä tuskaa. Joskus olen sellaisen joutunut jättämään kesken. Nyt sai keskittyä olennaiseen ja kulkea sujuvassa suomen kielessä. Kustantajilla on aina osuvia mainesanoja joilla he kuvaavat kirjoja. Tiheätempoinen ja nopeatempoinen, sanotaan Rajamaista. Hatunnosto suomentajalle kun säilytti tempon.

Täältä voi lukea kirjasta ruotsiksi: Linkki.


Katsokaas tätä lainausta: "Hissi nousi pohjakerrokseen, P:hen. P:n alapuolella ei ollut yhtään painiketta." (sivu 152) 

Siinä lukiessa ajatus solahti sivuraiteelle. Mitä jos hississä olija haluaisi palata alimpaan kerrokseen pohjakerroksesta? Sinne ei siis ollut painiketta. Luin eteenpäin samalla kun tuota pähkäilin. Kas, se selvisi muutaman sivun päästä. Alas pääsi jotain koodikorttia käyttämällä. Tuo oli pienenpieni esimerkki siitä miten Dahl osaa laittaa meidät miettimään. Hänellä on kyky kertoa sillä tavalla että lukija joutuu aprikoimaan mistä ihmeestä on kyse.   

Dahl ei päästä meitä helpolla. Monenlaista piinaa pitää kestää tutkimusten tuoksinassa. Yhdessä pahassa kohtauksessa rohkenin epäillä että tukkani oli kirjaimellisesti pystyssä mutta en ehtinyt ottaa selfietä siitä todisteeksi koska oli pakko lukea lisää, ja lisää. 

Epäillyn murhaajan henkilöhahmo ja tausta ovat mitä oudoimmat. Toisaalta voi käsittää että hänestä sukeutuu kostaja. Jos hän olisi valinnut erilaisen tien hänestä ei tietenkään olisi tehty rikosromaanin henkilöä. 

Mietiskelin lukiessa ihmiskohtaloita. Sitä miten asennoidumme kiusaajiin, ketkä valikoituvat uhreiksi, onko karman laki olemassa, kostaako maailmankaikkeus pahat teot... 

Kaduin välillä että olin alkanut lukea, niin piinaava ja ahdistava teos oli paikoitellen. Mutta: Dahlilla on taito virittää jännitys ja sitten hypähtää ahdistuksesta helpotukseen. Lopputulema: Ahdistukset haihtuivat. Olin tyytyväinen että sain lukea tämän helvetillisen tarinan. Saatanpa lukea lisääkin, kunhan niskavillat laskeutuvat. 

Aloin tässä vaiheessa muistella että blogikaverilla oli yksi Arne Dahl - kirja-arvio jokin aika sitten. Toden totta ! Sama teos jopa. Mummo matkalla kertoili elokuun alussa Rajamaat - lukukokemuksestaan: Linkki. Lisäbonus ja oiva yllätys: Hän linkitti Joken blogiin, Arne Dahlin teosten postaukseen: Linkki. Juuri kun olin saanut innostuksen tutustua Arne Dahliin paremmin. Mikä onnenpotku 🙂 Kiitos Mummo matkalla. Kiitos Joken lukunurkka. 

Tuesday, September 19, 2017

Kuvahaaste / Ruskea


Kuvahaasteen aihe on RUSKEA. Meillä kotona riippuu seinillä äitini maalaamia kaakelitöitä ja tauluja, joista muutamissa on ruskeat kehykset. Omenat ovat kaakelille maalatut ja posliininmaalausuunissa poltetut.


Pidän näiden sudilla sudittujen asetelmien tunnelmasta. 


Ruskea tuntuu sopivan syksyyn. Nämä taulut hengailevat meillä  kellariin johtavan portaikon seinillä. 


 Possuesine. Mauton, mutta hauska.
Hyvä karkkikulho lapsikavereitten vieraillessa.


  Ruskea raita äidin kutomassa poppanaliinassa. 
Hänellä on käden taitoja, eivät ole minulle periytyneet.
(Paitsi piirustustaito.)
Lukutoukkuus lienee peräisin isältä ja isoäidiltä.



Osallistun näillä kuvilla viikon Makrotex-haasteeseen. Ruskeaa sekä luonnossa että ihmisen tehtailemana. Muiden osallistujien suorituksia näette täältä: Linkki

Meillä oli tammikuussa yhtenä tiistaina sama aihe. Siitä riittääkin kuvattavaa. Aikaisemman osallistumiseni kuvat löytyvät täältä: Linkki ja siitä postauksesta pääsee sitäkin aikaisempaan tutkailuun aiheesta RUSKEA. Muistan että meidän näkkileipärasia saavutti siellä suosiota ja jommassakummassa aiemmista kuvasarjoistani oli orava 🐿

Vaatekaapistakin olisin voinut vedellä esiin ruskeita juttuja kuvattaviksi, mutta niitä en yleensä pidä ylläni. Tulee mieleen että ruskeista vaatteistahan saisi vaihtelua tavanomaiseen (värikkäämpään) garderobiini. Voi yhdistää keltaiseen, punaiseen tai vihreään. Näistä haasteista saa aina uusia ajatuksia. Elähdyttävää. 

Mukavaa tiistaita kaikille ja ruskan värejä ! 🍁


Friday, September 15, 2017

Hauska pöllö ja muita hassuja juttuja


"Heitänpä kirpparille kassillisen tavaraa niin vapautuu taas edes pieni nurkka ja voidaan olla väljemmin." Niinhän sitä luulisi, mutta siinä kävi niin että kirpparilla oli tarjolla kiinnostava pöllö. Se viehätti väreillään ja olemuksellaan ja tuntui mukavalta käteen. 


Kas vaan, sehän olikin säästöpossupöllö... öh pöllöpankki. 


Aukeaa alakulmasta. Ei voinut olla ostamatta. 3,50 €.
Annan vaikka lahjaksi. (Jos hennon luopua.)

                   

Yrittäkääs arvata mikä tämä on?
Liittyy urheiluun.
Mieheni sai sen lahjaksi.




Kirpparilla minua houkutti pöllön lisäksi pieni teepannu, jonka alla on muki. Suosimaani vihreän sävyä. 4,50 €.



Kuvittelin että keitetty vesi säilyy pannussa kuumana sen  ajan kun syön iltapalaa telkkarin ääressä ja nautin sen päätteeksi teetä, mutta ei ollutkaan siinä vaiheessa enää kuumaa. Tämä jäänee astiakaapin somistukseksi. Vai pitäisikö hotkia iltapala nopeammin? 


Meillä sattui olemaan sopivan värinen teepussin alunenkin.


Olemme ottaneet Columbot esiin DVD-kaapista ja katsoneet jakson päivässä (emme ihan joka päivä ehdi tosin). Meillä on kaudet 1 - 7 sekä yksi muu pakkaus. Näimme juuri jakson jossa vaimo oli ostanut etsivällemme uuden takin. Hän tuskaili ja kiemurteli kun se oli niin jäykkä ja "unohteli" sitä kaiken aikaa jonnekin, kunnes kävi vaihtamassa vanhan takin ylleen. 

Onko teillä meneillään jonkun mukavan TV:sarjan katselu?

Se aiempi neuleen näköinen juttu on golfmailan suojus. Arvasitteko? 😀


               Tarhapiisku eli lyhtykukka. Syyspihan kaunistus.

Wednesday, September 13, 2017

Kukkia, laukkuja ja kot kot


Kehäkukkia viime vuoden kukkien siemenistä. Tulin aika myöhään kylväneeksi ja siispä ne kukkivatkin pitkään. Taas kerätään siemenet talteen ja kehäkukkien kehävaikutus jatkukoon.  


Violetti väriminttukin aloitti kukinnan tavallista myöhempään tänä vuonna. Sateen jäljiltä kosteaa kuvassa.


Ihastuin vaaleanpunaisen laukun hillittyyn väriin ja tyylikkääseen ilmeeseen kun näin sen kirpparilla. Maksoin mukisematta 9,50 euroa. Aika kallis kirppishinnaksi. 


Ei sivutaskuja, ei lokeroita. What you see is what you get. Älkäämme ulkoiluttako tätä sateella koska se ei sulkeudu. Avomalli. 



Käsilaukku samalta kirpparilta, mutta halvalla. Punaisen ristin Kontti. Olen lahjoittanut vanhoja kasseja ja pusseja kahmalokaupalla tänä vuonna ja viime vuonna, ja ostanut harkitusti uusia tilalle. Nämä kaksi kirpparilaukkua sekä yksi oikeasta kaupasta alehintaan ostettu musta peruslaukku ovat viimeaikaiset hankinnat. 


Blogikaveri Jael oli värjännyt yhden vaatteen sipulilla, blogi Appelsiineja ja hunajaa, katso postaus, ja siitä muistin että kananmunien keitinveteen voi pistää muutaman sipulinkuoren ja saada väriä kuoriin. 


Laitoin vain muutaman sipulinkuoren. 
Tulos oli vaaleahko keltainen. 
Joskus olen saanut oranssimman sävyn aikaan.


Nämä erottuvat jääkaapissa raaoista kananmunista, 
vaikka ei laittaisikaan erilliseen astiaan tai koriin.


Aina valitetaan että kaikki on niin kallista, mutta eikös kananmunat ainakin ole edullisia? Huomenna tarjouksessa Lidlissä. Muistelisin Suomen EU:hun liittymisen ajoista että munat ja banaanit halpenivat. Onko teillä mitään muistikuvia?  

Tuesday, September 12, 2017

Syyskuu / Kuvahaaste


Märät rappuset, Kaisaniemi. 

Syyskuu on saapunut. Työt, harrastukset, yhdistystoiminta, velvollisuudet kutsuvat. Kävin lauantaina kokouksessa Helsingin keskustassa. Satoi jokseenkin koko päivän, paitsi ei silloin kun minä olin paluumatkalla junalle menossa. 



Kesän vihreys sadepilvien alla vaimean värisenä.


 Ruusut viihtyvät vielä kauan.


 Kotipihassa mustaherukka ilahduttaa värein.
Muuten ei vielä juurikaan ruskaa havaittavissa.


Varaudumme syksyyn. Ostimme lehtikehikon.
Se sulautuu mainiosti maisemaan. 
Sijoitimme pihakoivun viereen.
Tiputtakoon siihen lehtensä.


Hortensiaan kehittyy pinkit kärjet syyskuussa.
Jonkun koirarodun kuono tulee mieleen kukintojen muodosta. 


Syyskuussa nautitaan menneen kesän jälkihehkusta, tehdään suunnitelmia ensi keväälle, muokataan maata, istutetaan kukkasipuleita. Sinivuokon lehdet nauttivat sateesta silminnähden. Olen vuosien aikana kerännyt pienenpieniä taimia tontiltamme ja siirtänyt varjoisiin paikkoihin. Kiitos muurahaiset kun sinivuokkoa levitätte. 

Pienen Linnun tiistaihaaste, otsikolla SYYSKUU. Muiden syyskuisia kuvia näette täältä: LINKKI. Nämä kuvani olivat viime lauantailta. Eilen olisi tullut aurinkoisen lämpimästä päivästä kuvia, mutta en ehtinyt kuvata. Sää kutsui möyrimään pihassa. Iloittiin intiaanikesästä ( = takatalven vastine syksyllä, kun syksyn alettua tulee kesäpäivän ilma ). Hyvä että oltiin ulkona. Nyt taas sataa. 

Pidän kaikista kuukausista. Syyskuu on suosikkini, joulukuu number 2. Mitkä kaksi ovat teidän lempikuukautenne ? 

Saturday, September 09, 2017

Kissa pihakeinussa, punaisia marjoja ja mehua



Pihakeinussamme loikoilevasta rennon raukeasta komeasta kissavieraasta kertoilinkin jo viime viikolla. Keinu on purettu ja katti luikkinut tiehensä. Kaipa osasi kotiin. Eilen meidän pihassa käväisi musta kissa, samalla paikalla mistä keinu on hävitetty. Jospa se pihan kolkka vetää naukumaijoja puoleensa. Iik, olemme siihen kaavailleet mansikkamaan jatkoa. (Spontaani kiljaisu johtui siitä että eilinen musta mirri piti pihamme nurkkaa toilettina ja tajusin miten keittiöpuutarhalle ehkä kävisi.)




Pihlajanmarjat hehkuvat. Muistan yhtä talvea jolloin marjat loistivat lumipetteen alta puissa. Se oli upeaa. Serkkuni kertoili että heidän ikkunoistaan näkyvistä pihlajista kulmakunnan linnut putsaavat marjat melkeinpä kertaheitolla. Nytpä jäädään odottamaan miten käy. 


Olisipa kaunis näky jos jonkin verran jäisi marjoja
talveksi lumen alta pilkottamaan.


Kokeilin tehdä mehua mustaviinimarjapensaan lehdistä. Ei siitä oikein hyvää tullut. Joimme kyllä kaiken, mutta olin tyytyväinen ratkaisuuni jättää testierä pieneksi. Uskoakseni sitruunahapon tuntuma kielellä ja poskien poimuissa oli se joka ei miellyttänyt. Onkohan sellaisia teko-ohjeita joihin ei tule happoa eikä muuta keinotekoista? Ensi vuonna kokeilen uudelleen. Raparperimehuni maistui hyvältä alkukesästä. Siihen tuli muistini mukaan vain vettä, sokeria ja raparperia.


Lukemisia lapsille - ja nuorille. Vein sukulaisperheeseen kirjat 2-,  5-,  -12  ja 18-vuotiaille. (Tyttö, poika, poika, tyttö). Arvannette mikä oli kenellekin.

Minullakin hyvä kirja kesken... kun vaan ehtisi lukea. Olen päässyt Arne Dahlin dekkarissa Rajamaat sivulle 152 ja tunnelma sen kun tiivistyy, mutta kohta on lähdettävä kokoukseen, eli tämän päivän luvut on luettu. Huomenna jatketaan tai maanantaina jos sunnuntaina liikaa touhua.

Onko teillä jotain mukavaa lukemista kesken? Mitä?

Thursday, September 07, 2017

Postitalon kulmilla


Helsingin pääposti, Elielinaukio 2. Onko siellä tuommoiset parvekkeetkin? En ollut ennen huomannut vaikka olen käynyt useita kertoja Kirjasto 10:ssä samassa rakennuksesta ja kulkenut ohi vielä useammin.


Tässäkin päässä parvekkeita. Älkääs ihmeessä.



Joo.


Tätä katua en ole ennen kulkenut. Sinne siis.


Vielä silmäys parvekkeisiin.


Sisäpiha.


Nyt ollaan kuljettu ohi.


Nykytaiteen museon Kiasman takaseinä. Voi ihmettä. Siitä vierestä menee rappuset alas.



Oudon avara näkymä, vaikka ollaan Hesan keskustassa.


Viimeinen silmäys taakseni postitalon suuntaan.



Ihmeellinen Kiasma eri ulottuvuuksineen.


Eduskuntatalo.

Paluu maanpinnalle, pyöräliikenne oli melkoinen. Sai oikein ponnistella ja terävöittää aistit että pääsi tien toiselle puolelle, kiitävien pyörien lomasta puikkelehtien. Jalankulkijoita ei varottu. Arkiaamu. Kiire töihin. Mutta johan tuossa ehdinkin arkkitehtuuria taivastella. Minäkin aloin astella määrätietoisemmin. Seura tekee kaltaisekseen.

Minkähän valitsisi työympäristöksi jos saisi valita;
Postitalon, Kiasman vai eduskuntatalon?